Mounir Abdel Aziz ja Nader Zakaria työn touhussa. Iso miksauspöytä on nykyisin vain näppäimistön pitopaikana, sillä kaikki tehdään suoraan tietokoneella.

Terveisiä Kairosta osa XXVIII
Julkaistu Ishtar 5/2014

Taasen studiolla

Musiikki on tanssin perusta, sen sielu. Ilman musiikkia ei ole tanssia ja eikä tulkintaa. Egyptissä viettämieni vuosien aikana arabialainen musiikki aukeni minulle aivan uudella tavalla ja tunneyhteys siihen sai aivan uusia ulottuvuuksia.

Viimeisten vuosien aikana olen pystynyt tuottamaan itämaisen tanssin musiikkia tanssijoille jo useamman kerran. Vaikka prosessi on aina samankaltainen, joka kerta innostun musiikin työstämisestä aivan valtavasti. Kanssani työskentelevä ammattilaistiimi tuo oman energiansa projektiin, ja yhteistyö synnyttää loistavia ideoita ja ratkaisuja.

Studiossa

Äänitysstudio on oma maailmansa. Äänen lait ovat universaalit ympäri maailmaa, joten egyptiläiset studiot tuskin poikkeavat suuresti muualla olevista studioista.

Äänitysstudiot ovat yleensä aika pelkistettyjä paikkoja. Kaikki seinät ja katot ovat päällystetty ääntä imevillä materiaaleilla, jotka usein ovat tummia. Ikkunoiden puute ja tummat materiaalit luovat illuusion ikiyöstä.

Egyptissä muusikot työskentelevätkin usein öisin ja myös musiikin äänitys tapahtuu usein yön pikkutunneilla. Joskus kun nauhoitus- tai miksaussessio aloitetaan puolen yön maissa, niin töitä lopetellessa ja takaisin ihmisten pariin palatessa huomaakin jo aamun sarastavan.

Tummassa studiossa tapahtuneen tiiviin äänityöskentelyn jälkeen kotiin lähtiessä tuntuu hyvin epätodelliselta huomata, kuinka aamuinen liikenne vilkastuu, miehet vievät aasikärryillä toreille myytävää, aurinko paistaa usvaiselta taivaalta ja jotkut istuvat jo kahvilan tuoleilla nauttimassa aamuisesta kupposestaan. Samaan aikaan itse elää vielä edellisessä yössä ja korvissa soi äänitetyn kappaleen rytmit ja sävelet.

Ihmiset studion pimennossa

Yksi syy kirjoittaa tästä aiheesta tällä kertaa on loistavan säveltäjän, ideanikkarin ja rumpalin ennen aikainen kuolema viime kesänä. Mounir Abdel Aziz oli kantava voima usean itämaisen tanssin musiikin cd:n äänityksessä. Hänen poismenonsa jättää aukon itämaisen tanssin nykymusiikin saralle.

Musiikin äänitys vaatii koko joukon henkilöitä. Joskus yksi ihminen voi tehdä parinkin työt, mutta itämaisen tanssin saralla harvemmin yksi ihminen voi äänittää kaikkia instrumentteja sekä miksata valmista tuotosta itse. Vaikka syntetisaattorit ovat kehittyneet ja niiden äänet kuulostavat haluttaessa luonnollisemmilta kuin vuosikymmeniä sitten, ei aitoja akustisia sointeja voita mikään.

Moni tablan soittaja pystyy soittamaan useampaa rytmisoitinta. Haitarin soittaja tai jopa äänittäjä voi soittaa myös syntetisaattorilla tarvittavat kohdat. Huiluja, jousisoittimia, qanounia tai erityissoittimia kuten mizmar tai tabl balad eivät muiden instrumenttien taitajat osaa soittaa.

Äänityspuolesta vastaava ja ääniraitoja miksaava henkilö hioo raakamateriaalista sen kiiltävimmän timantin. Toisinaan itse materiaalikin on muokattava ja kokeneelta miksaajalta leikkaus ja kopiointi toisesta kohdasta sekä sekuntien lisäily tai poisto käy alta aikayksikön. Tavallinen pulliainen ei siinä pysy hiiren klikkausten perässä, kun ääniraitaa muokataan paremmaksi.

Valitsemisen vaikea dilemma

Itämaisen tanssin saralla on paljon hienoja kappaleita, joita on tanssittu, soitettu ja äänitetty lukemattomia kertoja. Nämä takuuvarmat musiikit ovat myös egyptiläisen yleisön mieleen. Itsekin olen esittänyt monia näistä kappaleista ja mieluusti esitän niitä vielä monta kertaa tulevaisuudessa.

Vaikka näitä samoja kappaleita on äänitetty monesti, niin ne versiot eivät kuitenkaan vastaa minun orkesterin kanssa esittämiäni versioita. Muutenkin orkesterin kanssa saa juuri halutunlaisen kokonaisuuden, jollaista ei suoraan saa cd:ltä – paitsi itse äänitytettäessä.

Itse tehdessä on upea tilaisuus äänittää harvemmin käytettyjä ja taltioituja, mutta loistavia tanssikappaleita. Tai sitten sävellytyttää jotain aivan uutta, ennen kuulumatonta, omien tarpeiden mukaan.

Kaikissa näissä musiikkivaihtoehdoissa on hyvät puolensa. Cd:tä koottaessa pitää myös miettiä kokonaisuutta: Kuinka monta versiota Inta Omrista tanssija oikeasti tarvitsee ja on halukas maksamaan taas kerran? Kappaleiden pitää olla musiikillisesti tarpeeksi vaihtelevia ja lopputuloksen sovelluttava moneen eri tarkoitukseen.

Joskus monet upeat kappaleet vyöryvät tajuntaan. Kaikki olisivat loistavia tanssittavaksi ja kaikista saisi hienoja versioita, mutta jos hakusessa on rauhallista ja tunnelmallista musiikkia täydentämään cd:n kokonaisuutta, ei niillä ylijäämäshaabeilla tee yhtään mitään – tai ne voidaan säästää vaihtoehdoiksi tuleviin projekteihin.

Kairon lavoilla kappaleet saavat olla pitkiä. Reilun viiden minuutin mittaiset jamitukset ovat peruskamaa ja monesti yksi kappale voi venähtää lähemmäs kymmentä minuuttia. Orkesterin kanssa lavaenergia lisääntyy moninkertaiseksi ja yleisökin vain nauttii tutun kappaleen pidemmästä versiosta.

Länsimaiset tanssijat ovat aivan eri tilanteessa ja kuudennelle minuutille kestävät esiintymisbiisit saavat todennäköisesti yleisön katseen lasittumaan. Tästä syystä tanssimusiikkia äänittäessä pitää aina tasapainotella Egyptissä käytetyn ja äänitetyn sekä eurooppalaiseen kontekstiin sopivan versioiden välillä. Nykyisin asiaa helpottaa kuitenkin se, että musiikin editointivälineet ovat kaikkien saatavilla ja yksinkertaisia käyttää. Pidemmästä versiosta saa aina lyhennettyä omaan tarpeeseen soveltuvan, joten ”ylipitkää” kappaletta ei tarvitse enää pelätä.

Karkeat raamit

Kun musiikki on valittu ja sitä lähdetään työstämään, alkaa tanssijan kannalta hienoin vaihe. Nyt hän voi kuulostella musiikin herättämiä tunteitaan, visioida omaa esiintymistään ja miettiä, miltä juuri hän haluaa kappaleen kuulostavan.

Käytetyt instrumentit valitaan kappaleen luonteen mukaan. Klassisempi musiikki vaatii enemmän instrumentteja, kun taas poppisriehassa qanoun on aika turha soitin. Jokainen muusikko haluaa tietysti maksun työpanoksestaan, joten instrumenttien valinta on tasapainottelua musiikillisten vaatimusten ja kunnianhimon sekä budjetin välillä. Kaikkein kallein yksittäinen soitin on viulu, sillä niitä on soittamassa aina useampi muusikko, mikä maksaa eniten.

Studiokeikat ovat tuottoisempia kuin muusikoiden normaali päivätyö eli esiintymiskeikat eri tilaisuuksissa. Tästä syystä jotkut muusikot tekevät vain äänitystöitä, sillä työ itsessään on heidän mielestään helpompaa ja palkka on parempi.

Jokaisessa kappaleessa on omat perusrytmit, sävelkulku ja sanoitus. Monia asioita voidaan kuitenkin muuttaa tilaajan toivomusten mukaan. Perusrytmejä voidaan vaihtaa, aksentteja lisätä, fraaseja kerrata useammin, lyhentää tai jättää kokonaan pois. Jokaisen instrumentin ominaisääni luo oman tunnelman ja valittujen instrumenttien soolot muokkaavat äänitettävästä kappaleesta aivan omanlaisensa.

Tanssijalle myös kappaleiden aloitus ja lopetus ovat tärkeät. Ne kertovat miten tanssija päätyy lavalle ja miten hänen tulisi esityksensä lopettaa.

Tanssijalla on monesti oma mielikuvansa miten kappaleen pitää edetä ja mitä hän siltä haluaa. Koska studiossa työskentelee ammattilaistiimi, niin heiltä saa arvokkaita vinkkejä. Mounir Abdel Aziz oli loistava musiikin visionääri. Hän keksi monia ideoita ja lähti innokkaasti myös kehittelemään muiden ajatuksista parempaa versiota. Mounir jaksoi aina innostua musiikista ja hänen innostuksensa oli hyvin tarttuvaa.

Hienompaa säätöä

Ammattitaitoinen äänitys on aivan oma lukunsa. Nykyisin on helpompaa, sillä valmista ääniraitaa saa suoraan muutettua pelkällä hiiren klikkauksella. Uusintaotokset on helppo lisätä vain tarvittavalle pätkälle ja jopa yksittäisiä sointuja voi korvata aiemmin äänitetystä materiaalista. Tällä tavalla äänityksestä tulee tasalaatuisempi, mutta tietty hetkeen kuuluva särö katoaa tyystin.

Orkesterin kanssa tanssivalle tässä tasapainotellaan siistin ja kliinisen sekä groovimman ja rosoisemman lopputuloksen välillä. Kumpaakin puolta pitää olla oikeassa suhteessa, että lopputulos on hyvälaatuinen mutta samalla sisältää elävän musiikin meininkiä.

Kun ääniraidat ovat tietokoneella, alkaa niiden miksaus. Taitava miksaaja saa sekametelisopasta loistavan harmonian. Alussa kaikki instrumentit ovat yhtä voimakkaalla monotonisesti alusta loppuun asti. Miksauksessa joitain instrumentteja häivytetään taustalle ja joillekin annetaan lisää volyymia. Äänen sointia voidaan muokata haluttuun suuntaan sekä tehdä paljon muuta.

Vaikka kappale olisikin jo ”valmis”, voi kaikessa hienosäädössä kulua vielä monia tunteja lisää. Kun tanssija istuu studiolla ja kuuntelee kappaletta, voidaan joitakin kohtia vielä muuttaa tanssijan haluamaan suuntaan ja saada näin musiikkia tanssittavammaksi. Yleisimmin aksentteja lisätään tai säädetään niitä kuuluvammaksi. Nykyisin musiikissa oleva rytminen monotonisuus rikkoutuu hienosti, kun rytmisoittimien äänen voimakkuutta säädellään erilaisiksi kappaleen eri kohdissa ja joskus jopa vaimennetaan joitain rytmi-instrumentteja aivan kokonaan. Koska yleensä samaan aikaan työstetään useaa eri kappaletta, niin kertaistumalla studiolla vierähtää yö helposti ja aamu sarastaa aivan liian nopeasti.

Olen onnekseni aina saanut huippuammattilaiset samaan miksauskoppiin kanssani. Nader Zakaria on aina jaksanut hioa kappaleita kanssani, vaikka aikataulut paukkuvat ja hänen muut projektinsa pukkaavat päälle – toisinaan ihan kirjaimellisesti, kun seuraava asiakas on jo vastaanottohuoneessa odottamassa. Mohamed Alilla on taas huilistina herkkyys melodian hienovireiselle soinnille.

Loppurutistus

Kun cd on kädessä ja musiikki valmiina, alkaa viimeinen puristus. Pitää pyytää tarjouksia eri painofirmoilta. Siinä sitten täytellään omaa toivomuslistaa, minkälaisesta tuotteesta on kyse, vaikka ymmärrystä alan sanastolle ei ole yhtään. Onneksi jokaisessa paikassa saa hyvää asiakaspalvelua ja ihan sanallisesti suomeksi selittämällä omat halunsa on tähän asti selvitty hienosti.

Ennen cd:n painamista on kuitenkin yksi taiteellinen tuotos saatava valmiiksi. Kannen suunnittelu on oikeasti tarkkaa työtä. On monta asiaa, joilla voi tanssijoiden elämää helpottaa: cd:ssä oleva kappaleiden listaus auttaa opettajia soittamaan musiikkia tunnilla ilman mukana olevaa koteloa, kappaleiden sanojen käännökset antavat osviittaa kappaleiden tunnelmasta ja hyvin näkyvät kappaleiden pituudet eivät jätä arvuuteltavaksi sopiiko musiikki tunnille oppilaskoreografiaksi.

Kauniit kuvat luovat oman tunnelmansa ja tietysti myyvä kansi on aina hyvä juttu. Siis vaikka kannen tekemisessä on paljon luovaa mukana, se on myös hyvin suunnitelmallista ja säntillistä.

Musiikin tarkoitus

Vaikka loistavaa musiikkia on pilvin pimein – tai korvien täydeltä, tanssimusiikki on aivan omanlaistaan.

Kaikki Egyptissä ja Arabimaissa tuotetusta musiikista on tarkoitettu kuunneltavaksi. Sitä soitetaan ja kuunnellaan joka puolella, ja vaikka ihmiset myös tanssivat sen tahtiin juhliessaan, niin perusjammailu on aivan eri asia kuin esiintymislavalla tapahtuva raaka tanssityö.

Esiintyvän taiteilija vaatii musiikilta erilaisia asioita kuin valtaväestö. Egyptissä tanssijoilla on omat bändinsä, joten heidän ei tarvitse esiintymisbiiseilleen tuhlata ajatuksiaan. Se on aina valmiina soittimien ja muusikoiden muodossa. Tästä syystä minusta on ihanaa istua äänitysstudiossa ja tuottaa musiikkia tanssijoille – eli itselleni, ja tällöin ottaa huomioon tanssijoiden eritysvaatimukset musiikin suhteen. Esimerkiksi khaligimusiikista on mahdotonta löytää tanssiversioita. On tietysti olemassa meneviä kappaleita, joita pystyy helposti tanssimaan ja käyttämään esiintymisissä, mutta kunnon estradipläjäystä ei niistä löydy yhtäkään.

Tällä kertaa studiotyöskentelyni tuotti Negmet El Layali levyn, joka on saanut erittäin hyvän vastaanoton tanssipiireissä. Uusia projektejakin on jo suunnitteilla, mutta vielä vähän aikaan soitetaan näitä uusia säveliä levylautasella.