Terveisiä Kairosta osa XVII
Julkaistu Ishtar 3/2010

Tavaraa, kamaa & krääsää

Valokuvat Päivi Arvonen

Egyptiläiset porskuttavat tavarameressä. Toisaalta kaikki omistaminen on arvokasta, toisaalta yleinen välinpitämättömyys rehoittaa. Kaikki minuun iskostetut ajattelumallit heittävät täällä Egyptissä häränpyllyä.

Egyptissä on laaja kirjo eri elintason omaavia ihmisiä. Rikkaat ovat ökyrikkaita ja köyhät rutiköyhiä.

Äveriäät tekevät lounasaikaan ostosmatkoja Italiaan tai muihin lähi Euroopan maihin, jos vain lennot sattuvat sopimaan päivän aikatauluun lasten kouluun vientien ohella. He myös hoidattavat itsensä ja perheensä pienimmätkin lääkäriä kaipaavat vaivat ulkomailla.

Köyhät riipivät muutamat punnat päivän leipäannokseen mistä milloinkin, eivätkä ehdi muuta edes miettimään. 80 miljoonan ihmisen maassa on kuitenkin paljon osto- ja kulutusvoimaa, joten tavaroita hankitaan koko ajan.

Ostoksilla

Egyptissä ostopäätöksiin vaikuttaa kaikkein tärkeimpänä tuotteen hinta: mitä halvempi, sen parempi.

Tuttavaperhe asensi kylpyhuonetta ja laittoi lavuaarin ylle muovisen vesihanan, sillä se oli edullinen. Kuukauden sisällä hana meni rikki eikä toiminut vähään aikaan. Lopulta he vaihtoivat muovisen hanan metalliseen, jollaisia kaikki muutkin talouden vesihanat olivat ja jotka toimivat vuosia moitteettomasti. Loppujen lopuksi tuli kalliimmaksi ostaa ensin halpa ja huono kuin heti ensimmäisellä yrittämällä kalliimpi ja kestävämpi tuote. Tämä kuvaa erittäin hyvin egyptiläisten ajattelu- ja toimintamallia.

Toisena kriteerinä tuotteiden valinnassa on ulkonäkö. On tärkeää, että vaatteet, kengät, puhelimet ja huonekalut ovat näyttäviä.

Vuoden Kairossa asuttuani halusin pari kattilaa, jotta voisin tehdä edes jotain ruokaa kotona. Keittiövälinekaupassa oli kattiloita monessa rivissä, mutta teflon ei ollut vielä joukolla rantautunut Egyptiin. Ylähyllyllä, katon rajassa oli pari erilaista teflon-kattilamallia. Kysellessäni myyjältä niistä ensimmäiseksi tiedusteltiin, haluanko punaista vai sinistä kattilasarjaa. Mistä minä sen voin tietää? Minun ruokani ei todellakaan välitä minkä värisessä kattilassa sitä keitetään. Minua kiinnostivat paljon enemmän teflon-pinnoituksen ja kattiloiden laatuerot. Kun pyysin saada kattilat tarkastellakseni niitä sisäpuolelta, ei pakkattuja kattiloita kuulemma saanut ottaa pois muovikääreistään eli niitä sai ihailla vain ulkoa päin. Koko tapauksen aikana minun tiedusteluni hämmästytti kaupan henkilökuntaa.

Laatutietoinen ajattelu ei ole Egyptissä kovin yleistä. Laatu, käyttömukavuus tai ­turvallisuus eivät ole hankintoja tehtäessä kovin ratkaisevassa asemassa. Suurin osa myytävänä olevista tuotteista on laadultaan heikkoa.

Kiinasta tuodaan kaikenlaista pientä muovinippeliä ja nappelia. Lelut ovat muovisia kertakäyttöhyödykkeitä ja rikkoutuvat lasten leikeissä nopeasti. Parilla punnalla saa monenlaisia tavaroita ja Kairossa löytyykin paljon 2,50 le (n. 35 senttiä) kauppoja, joissa suurimman osan myytävistä tuotteista saa tuolla hinnalla. Kun myyntihinta on alhainen, ei sillä sitten voi paljon laatua vaatiakaan. Laadusta puhutaan Egyptissä todella vähän. Kestävästä kulutuksesta tai ympäristöystävällisyydestä ei olla edes kuultu.

Prestige

Suomessa ei sovi erottua massasta. Omia asioita pitää vähätellä etteivät muut vain luule ylpeäksi. ”Rumat ne vaatteilla koreilee”, sanoi kuulemma isomummuni aikoinaan.

Vaikka egyptiläisessä kulttuurissa joitakin asioita kuuluu myös vähätellä, niin muuten omanarvontuntoa löytyy roppakaupalla. Asioita, joita pienennellään, ovat muun muassa toisille ostetut lahjat tai tehdyt palvelukset sekä naisväen kotona tekemät juhlaruokatarjoilut. Toisaalta omaa yhteiskunnallista asemaa, ammattitaitoa tai muuta julkista tunnustusta ei koskaan sovi unohtaa.

Rikkaiden, yläluokkaan kuuluvien ja julkisuudessa olevien ihmisten oletetaan kuluttavan eri tavalla kuin tavallisten pulliaisten. Korkeat valtion virkamiehet, isojen yritysten johtoportaat, ulkomaalaiset, lähetystöjen työntekijät ja tietysti tanssijat ovat varakkaita kuuluisten näyttelijöiden ja laulajien lisäksi ja heidän tulonsa kiinnostavat lähipiirin ihmisiä.

Sanalla prestige ei ole täysin tarkkaa suomenkielistä vastinetta. Lähinnä se tarkoittaa imagon ylläpitämistä, sen parantamista ja oman vaurauden ja hyvän toimeentulon näyttämistä. Ihmiset seuraavan mielenkiinnolla varakkaiden kanssaihmisten ostoskäyttäytymistä ja antavat mielellään juorujen kiertää.

Oletetusti varakkaiden vaatteita, tavaroita, autoja ynnä muita vastaavia vahditaan koko ajan. Tanssijan ei sovi esimerkiksi käydä kirpputoreilla, käyttää mikrobussia tai metroa, ostaa tavaroita alennusmyynneistä tai pukeutua samoihin vaatteisiin kahta päivää peräkkäin. Heidän oletetaan tienaavan paljon, joten heidän oletetaan myös viljelevän rahaa ympärilleen. Egyptissä kitsaus on paha synti, mutta toisaalta säästäväisyys koetaan älykkyydeksi. Joskus näiden ero on hiuksenhieno. Rikkaiden - tai oletetusti rikkaiden - säästävyys luetaan helposti kitsaudeksi, joilloin heti herää epäilys kyseisen henkilön oikeasta varakkuudesta tai menestyksestä.

Tikapuita pitkin prestiisiin

Egyptiläinen yhteiskunta on hyvin hierarkinen. Jokaisella on oma asemansa muihin kanssaihmisiin nähden. Tavaroiden avulla on helppo näyttää oma toimeentulonsa ja jopa nostaa itseään ylöspäin hierarkian tikapuilla. Hieno auto, kallis kännykkämalli ja ulkomailta tuodut tavarat ovat varma keino oman imagon ylläpitämiseen tai sen parantamiseen. Kännyköistä onkin tullut monen rahanreikä. Uusin kännykkämalli kaikkine vimpaimineen on pakko saada, vaikka tarvetta vimpaimille ei ole eikä todellisuudessa rahaakaan jatkuvaan ostoskierteeseen. Hieno kännykkä kun antaa prestiisiä käyttäjälleen.

Viime vuosina myös lemmikkieläimet ovat yleistyneet. Ne ovat yksi tapa osittaa, että perheellä on varaa pitää hyödytöntä lemmikkiä kotona. Lemmikkieläimet ovat enemmänkin hyödykkeitä kuin perheenjäseniä. Niiden elinolosuhteet saavat länsimaisen eläinystävän kauhistumaan. Lemmikkien keskimääräiset eliniätkin ovat aika alhaisia. Egyptiläiset eivät yleensä osaa ajatella eläinten luontaista ympäristöä ja hyvinvointia, vaan koira tai undulaatti on ennemminkin elävä lelu.

Lemmikkieläinten yleistyessä ja niiden antaman ”prestigen” myötä varsinkin isojen koirien varastaminen on lisääntynyt. Joko niitä anastetaan oman perheen imagoa nostamaan tai mitä todennäköisimmin myydään eteenpäin paikallisella markkinapaikalla.

Kierrätystä ja kertakäyttökamaa

Kaikki tavara voidaan kierrättää. Rikkaat ostavat mieleistään tuotetta kaikissa saatavilla olevissa väreissä. Loppujen lopuksi he käyttävät ehkä yhtä tai kahta mieluisinta ja antavat loput käyttämättöminä muille. Sukulaisten laajassa joukossa on aina joku jolle kelpaa. Myös vähemmän varakkaissa perheissä vaatteet, kengät ja yleensäkin kaikki mahdollinen annetaan eteenpäin, kun alkuperäinen omistaja ei niitä enää tarvitse. Tosin näissä piireissä ei tavara yleensä enää silloin ole käyttämätöntä, joskus se on jopa hyvinkin kulunutta - länsimaisittain roskiskamaa. Yksi ja sama tavara voi kiertää montakin perhettä.

Ramadanin jälkeen Eidin aikaan on tapana ostaa vähintään lapsille uudet vaatteet. Samaan aikaan palvelusväelle on tapana antaa lahjoja. Yleisimmin perheen emäntä valitsee joitakin vähemmän mieluisia vaatekappaleita perheen vaatekaapista ja lahjoittaa ne palvelusväelle ja heidän perheilleen.

Vaikka monia asioita kierrätetään ja uudet tavarat ovat arvossaan, niin toisaalta yleinen välinpitämättömyys rehoittaa. Tavaroita käytetään loppuun asti, mutta niitä ei välttämättä huolleta. Asioita ei korjata tai jos korjataan, niin työn jälki voi olla vähän sinne päin, mikä lyhentää tuotteen käyttöikää. Jos perheeseen ostetaan jo valmiiksi olevan tuotteen tilalle vastaava tai parempi yksilö, niin vanhan kohtalolla ei ole enää niin väliä.

Viime vuotena ovat moottoripyörät yleistyneet maaseudulla. Ne ovat sekä kulkuvälineitä että perheen imagoa nostavia tavaroita. Todennäköisesti perhe on aiemmin liikkunut polkupöyrällä - ja mahdollisesti aasin, muulin tai härän avulla. Moottoripyörän oston jälkeen polkupyörä ei enää ole niin tärkeä, ja sen mahdollisten vikojen korjaus siirtyy hamaan tulevaisuuteen tai jää jopa kokonaan tekemättä. Sen sijaan, että perheessä pidettäisiin huolta molemmista kulkuvälineistä, jolloin useampi perheenjäsen pystyisi samanaikaisesti liikkumaan helpommin, vain uusin ja hienoin moottoripyörä saa kaiken arvostuksen ja huomion.

Elinkaaren loppumetreillä

Romunkerääjät ovat jokapäiväinen näky lähes kaikissa kaupunginosissa. He kiertävät vankkureillaan ja huutelevan: ”Bikiaa, bikiaa” tai koko sanalla ”Robabikia, robabikia” - ”Romua, romua!”. Heille kelpaa kaikenlainen tavara. Huonekalut, vessanpytyt, lavuaarit, vesihanat, astiat, romumetalli, jopa rikkoutuneet lasinkappaleet, elektroniikka ja kodinkoneet päätyvät romunkerääjän kärrylle. He maksavat tavarasta, mutta monesti ihmiset myös lahjoittavat tarpeettoman krääsän.

Monet egyptiläiset myös ajattelevat pula-ajan tyyliin: mitään ei saa heittää pois, sillä aina voi löytyä tarvetta. He eivät halua maksaa rahaa joutuessaan ostamaan uuden myöhemmin, vaan mielummin laittavat aivan kaiken säilöön. Toisinaan säästäminen on tarpeen, sillä aina kaikkea ei ole saatavilla, joten myöhemmin poishetetyn tilalle voi olla mahdotonta löytää toista tilalle. Ja silloinkos aiempi ajattelemattomuus harmittaa!

Tarpeettomana roskikseen heitetty kamakin löytää ihan uuden elämän. Ensiksi roskienkerääjä (mies, joka hakee roskat kotiovelta) tarkistaa, jos poisheitettyjen joukossa olisi jotain hänelle tai perheelle sopivaa. Jotain hyvin arvokasta voi aina myydäkin ja saada siitä lisäroposia.

Roskiskasojen tuntumassa katujen varsilla asuu monia kissoja. Myös kulkukoirat käyvät ruokailemassa poisheitettyillä ruoantähteillä. Joku vanha mummeli tai ukkeli käy penkomassa roskiskasaa ja samalla tuo lauman lampaita mukanaan, kun kaupungissa viljavat niityt ovat kortilla. Roskienkerääjät vievät roskat pois autonlavalla, käyvät ne vielä kerran läpi ja kierrättävät kaiken mahdollisen.

Perjantain markkinat

Kaikki mahdollinen päätyy taas uudelleen käyttöön. Egyptin kaikissa kaupungeissa on omat kadut romun myynnille, joissain paikoissa useita. Kairon kaikkein kuuluisin käytetyn tavaran ostosparatiisi on Suq El Goma - ”Perjantain markkinat”. Se levittäytyy joka perjantai Kuolleen Kaupungin kaduille ja sen liepeille. (Kuollut Kaupunki on Kairon keskustassa oleva laaja hautausmaa, jossa asuu vakituisesti satoja tuhansia ihmisiä.)

Laajalta markkina-aluelta löytyy vaikka mitä. Vaatteille, työkaluille, antiikille, huonekaluille, ruualle, kukille, lemmikkieläimille, jopa autoille on omat myyntipaikkansa. Suurin osa myytävistä tuotteista on vanhoja, mutta sekaan mahtuu myös uuden, käyttämättömän tavaran myyjiä. Todennäköisesti tavarapaljouden joukkossa on myös varastettua omaisuutta. Esimerkiksi varastetut koirat, kännykät, akut ja vastaavat mahtuvat hyvin sekaan.

Moni egyptiläinen ei kuitenkaan koskaan astu jalallaan näille markkinoille. Ne ovat selvästi köyhemmän väestön ostospaikka, ja pelkkä ajatus sinne menosta pelottaa. Suurin osa asiakkaista ja myyjistä on miehiä, naisia on vain pieni murto-osa, sillä perheen miesväki ei pidä paikkaa heille turvallisena.

Suq El Gomaalla näkee, että kaikelle tavaralle löytyy ostajia. Jollekin aina kelpaa, kunhan hinta vain on sopiva. Vanhoja puhelimia, radion osia, vanhoja silmälaseja ja kaikenlaista kuviteltavissa olevaa nippelia ja nappelia on aseteltuna vieri viereen houkuttelemaan ostajia.

Vieraassa kultturissa joutuu pakosta miettimään omia tapojaan. Suomalaisesta näkökulmasta katsottuna monet asiat tehdään Egyptissä aivan ”väärin”. Toisaalta itse en selviytyisi näissä olosuhteissa niillä ehdoilla, millä moni paikallinen onnistuu elämään tyytyväisenä koko elämänsä.

Samaan aikaan arvostetaan tavaraa ja sen antamaa statusta, toisaalta omaisuutta käsitellään piittaamattomasti. Se on minusta hyvin ristiriitaista.