Terveisiä Kairosta osa X
Julkaistu Ishtar 2/2008

Koreat ihanuudet Kairon lavoilla

Uutta tanssia tai tärkeää esiintymistilaisuutta valmisteltaessa jokaisen tanssijan tärkein kysymys pulpahtaa pinnalle hyvin nopeasti: minkälainen on esiintymispuku? Kimaltavat kankaan, paljetit, helmet, strassit ja ihanat kirkaat värit löytävät tiensä nopeasti tanssijoiden toiveuniin. Jokaisella tanssijalla on omat salaiset unelmansa. Vasta-alkajalle jo helmihuivi tuo tanssiin juhlan tuntua, ammattilaiset tarvitsevat huomattavasti hinnakkaampia ateljeeluomuksia tyydyttämään sisäisen harakkansa. Kairon lavasäihkeessä on omat kiemuransa ja kommervenkkinsä, jotka jokaisen tanssijan on opittava hyvin nopeasti.

Historian valokeilassa

Moni asia kehityy ja muuttu ajan saatossa. Tanssijan esiintymispukujen vallinan perusta on kuitenkin pysynyt samana yli vuosisadan: lavalla jokainen pukeutuu hienoimpiin hepeniinsä varallisuutensa sallimissa rajoissa. Samia Gamal alkoi käyttää korkokenkiä esiintyessään vain näyttääkseen, että hänellä on varaa kyseisiin kallisiin, länsimaisiin ylellisyystuotteisiin. Häätanssija maaseudulta käyttää vuorotellen kolmea pukua, jotka eivät Kairossa sopisi edes taustatanssijoille, jotka siinä yhteisössä ovat varsin hohdokkaita ja hienoja.

Viime vuosisadan alkupuolen räätälintaidot ovat olleet aivan omaa luokkaansa koko vaateteollisuudessa. Vaateet tehtiin pitkälti käsityönä ja materiaalit kestivät isältä pojalle. Tämä näkyy myös tanssipuvussa. Puvut rakennettiin leikkauksin jokaisen tanssijan muodoille sopiviksi. Näin Samia Gamal aikalaisineen on voinut tanssia olkaimettomissa yläosissa ilman huolen häivääkään. Kankaat ovat olleet tukevaa sifonkia, satiinia, samettia ja pitsiä. Vanhojen tähtien puvut ovat kestäneet äärimmäistä kulutusta ja ajanhammasta yllättävän hyvin. Vielä 1980-luvun puvuissakin voi löytää tuota vanhan ajan ammattitaitoa.

Parin viime vuosikymmenen myötä tulleet joustavat kankaat ovat tuoneet mukanaan ison muutoksen. Yksi koko venyy ja muotoutuu monille sopivaksi. Millimetrin tarkka leikkaus ei olekaan enää välttämätöntä. Tämä tosin helpottaa kaikkia pukujen maahantuojia ja jälleenmyyjiä. Joustava lycra ei kuitenkaan kestä muutamaa vuotta kauempaa. Ajan kuluessa kankaan elastisuus katoaa ja ihanasti istuvat luomukset näyttävät hyviltä vain valokuvissa ja videolla. Kolmenkymmenen vuoden päästä kukaan tanssija ei pysty esiintymään Randa Kamelin tämän kauden uusimassa. Nykyään on kuitenkin yhä mahdollista tunnelmoida Suhair Zakin käyttämässä strassikimalteessa. Kankaiden pintakimmelys ja -säihke on myös muuttanut koristelutapoja. Enää ei tarvitse kirjoa koko kangasta paljeteilla. Tällöin ainakin hameen helmat pysyvät kevyempinä ja siten liikkuvat aivan eri tavalla.

Kuten monilla muillakin osa-alueilla kehitys on tuonut lukemattomia uusia mahdollisuuksia, mutta samalla on jotain väistämättä painunut unohduksiin.

Pukusuunnittelijan kynästä

Pääpiirteissään pukuja tehdään kahdella eri tavalla. Osa puvuista tehdään valmiin mallin mukaan vain värit ja koot vaihtelevat. Samanlaista pukua voi käyttää tanssija niin Japanissa kuin Italiassakin. Moni tanssija löytää mieleisensä puvun internetistä ja tilaa kuvan perusteella puvuntekijältä mittojen mukaan itselleen sopivan. Osa puvuista taas tehdään yksilöllisesti kyseisen tanssijan ja hänen käyttämänsä musiikin tai muiden tarpeiden mukaan. Myöhemmin näistä uniikkikappaleista voi tulla laajalle levinneitä suosikkimalleja, kun kuvien perusteella muutkin tanssijat haluavat itselleen samanlaisen.

Pukusuunnittelijat eivät tee suurta eroa näiden kahden suunnittelutavan välillä. Jokainen puku on tärkeä, sekä suunnittelu- että tekovaiheessa. Vain isot ryhmätilaukset voivat tuottaa pikku nurinaa tekijöiden keskuudessa. Jos yhdestä mallista tehdään kuusikin pilkulleen samanlasta ja -väristä versiota, parin ensimmäisen jälkeen alkaa yhdenmukaisuus puuduttaa.

Koska Kairossa pukusunnittelijoihin saa nopeasti hyvinkin henkilökohtaisen suhteen, on täällä työskentelemisestä tietenkin etua: suunnitelijat oppivat tuntemaan pian kunkin tanssijan tyylin ja maun. Toisinaan he voivat tehdä pukuja ilman mitään ennakkosuunnitelmaa tai –keskustelua. Hyvin usein erikoisimmista strasseista ja yksittäisistä kankaista, joista ei riitä kuin yhteen pukuun, on helppo tehdä tilaustyönä jotain aivan uutta ja ihmeellistä. Suunnitelmissa ja nostetaan rimaa vähän korkeammalle. Suunnittelijat tietävät muiden tanssijoiden seuraavan Kairon muotia ja kuuluisien tanssijoiden vimeisimpiä villityksiä.

Yleisön mieleen

Kairolainen yleisö eroaa länsimaisesta monin eri tavoin. Länsimaissa jo tanssija itsessään voi olla nähtävyys tai iloinen pikku lisä aivan kuten ilmainen naposteltava baaritiskillä. Monissa ravintoloissa esiintymistilan pienuus jatkuvasti ohikulkevine tarjoilijoineen ja asiakkaineen ei todellakaan lisää tanssijan hohdokkuutta. Yleisöllä on utuinen mielikuva itämaisesta tanssijasta ja tanssista lomamatkoilta tai televisiosta. Tanssijan on täytettävä nämä vaatimukset, jotka peilaavat tanssia usein parin vuosikymmenen takaa. Myös esintymispukujen suhteen ollaan usein jälkijunassa. Suomessa tanssijalla on vapaus valita pitkälti omien mieltymystensä mukaan ja yleensä katsojat ovat aina yhtä ihastuneita. Suomalaiset eivät ole myöskään tottuneet kimallukseen, joten kaikki kiiltävä on eksoottista. Amerikassa on pitemmän tanssihistorian painolastina puvustuksen vanhanaikaisuus. Yleisö haluaa perinteistä kaksiosaista tanssipukua helmihapsuineen ja leveine sifonkihelmoineen. Monen amerikkaisen esiintyvän taiteilijan täytyy tasapainoilla Kairon nykymuodin, omien halujen ja yleisön toiveiden välillä.

Kairossa jokainen yleisön jäsen on nähnyt useiden tanssijoiden esiintyvän – ainakin televisiossa – ja jokaisella on omat vankat mieltymyksensä. Tanssiesitykset ovat pitkiä ja niiden sisältö on hyvin tärkeää. Yleisö haluaa tulla viihdytetyksi ja tanssijan persoonallisuus on ratkaisevaa: tanssijan on pakko erottautua muista ja luoda oma henkilökohtainen tyylinsä. Puvustus on yksi keino. Isolla lavalla puvustus voi olla hyvin näyttävää ja erikoiset pukuratkaisut ovat hyvä asia sillä ne vain lisäävät yllätyksellisyyttä.

Seksikkyys on tärkeää: sekä miehet että naiset haluavat nähdä seksikkäitä tanssijoita. Naiset ehkä peilaavat tanssijan kautta omaa itseään – mahdollisuutta pukeutumiseen, jota heillä ei ole. Minun hameitteni halkiot ovat nousseet kymmenen senttiä ylemmäksi täällä ollessani. Myös minhameet ovat tulleet jäädäkseen tanssipuvustooni. Omat silmäni ovat jo niin tottuneet hyvin istuvien ja topattujen yläosien kohottavaan vaikutukseen, että viime kesänä Yalla!-festivaaleilla ihmettelin jatkuvasti tanssijoiden yläosien huonoa istuvuutta.

Kaikki tanssipukujen shokeeraavuus jopa muutamine ylilyönteineenkin on Kairossa hyvä asia. Ihmiset puhuvat keskenään, juorut liikkuvat täällä valon nopeudella ja tämä lisää tanssijan mainetta. Muutkin haluavat tulla katsomaan kyseistä taiteiljaa. Kuten kaikki tiedämme: ei ole olemassa huonoa julkisuutta!

Tanssijan mieltymykset

Jokainen tanssija luo oman imagonsa. Dina tuli kuuluisaksi niukoilla esiintymisasuillaan, vaikka nykyään käyttääkin enemmän kangasta. Fatimalla on todella paljon minimittaisia hameita. Asmahan yhdistää yllättäviä jippoja pukuihinsa. Laila on luonut nimeä ulkomaisten tanssijattarien keskuudesssa kauniilla puvuillaan ja hänen vankka ihailijakuntansa tilaa aina Lailan uusimman luomuksen kopion. Minunkin pukujeni mukaan on nyt alettu tehdä tilauksia. Kuulin tästä sattumalta kahdelta eri puvuntekijältä yhden viikon aikana.

Suurin osa egyptiläisistä kanssasisaristamme ei kuulemma ole puvustuksen suhteen aina kovin omaperäisiä. Tämän päivän paikalliset tanssijat pääosin haluavat samanlaisia pukuja, joita Dina käytti vuosikymmen sitten. Ilmeisesti heillä ei usein ole kovin varmaa näkemystä ja mielipiteet vaihtuvat joka sovituksella. Moni suunnittelija ei mieluusti tekisi ollenkaan pukuja egyptiläisille tanssijattarille.

Koska pukuja tulee käytettyä niin paljon, niiden elinkaari lyhenee. Vuoden vanha puku tuntuu minusta jo todella vanhalta, eikä sitä tee mieli käyttää enää niin paljon. Samalla puvuista on tullut minulle paljon arkipäiväisempiä. Vaikka kaikki puvut tuntuvat ostohetkellä täydellisiltä, kaikkein upeinkin luomus menettää hohtoaan pikkuhiljaa. Se, kuinka nopeasti olen valmis luopumaan puvusta on hyvä mittari. Joidenkin pukujen kohdalla hurmaantumisaika voi olla jopa yli vuoden, joidenkin kohdalla vain pari kuukautta riittää.

Raakaa faktaa

Puvut kuluvat Kairossa aivan eri tavalla kuin monessa muussa paikassa: esiintymisiä on enemmän, kesäkuumalla hikoiluttaa paljon, ilmansaasteet ja pöly syövät kangasta, eikä tanssipukuja voi pestä kovin usein tai perusteellisesti. Esiintyessä kaikki hapsut ja killuttimet hankaavat mekaanisesti ympäröivää aluetta. Muovisten koristeiden esim. paljettien pinta ei aina kestä tätä kovin kauan. Kerran yksi muovihelmierä oli erityisen huono ja kultaus kului pois alle kahdessa viikossa. Onneksi täällä oli helppo käydä vaihdattamassa uudet helmet.

Kairossa työskentely asettaa joitakin rajoituksia tanssijan puvuille. Vatsaverkko on pakollinen, vaikka aina ei siltä tuntuisikaan. Puvun tulee peittää lantiolta lähes reiden puoliväliin asti oleva alue. Jos hameessa on korkeita halkiota tai lyhyet helmat, ongelma on yleensä ratkaistu puvun tai ihon värisestä kankaasta tehdyillä shortseilla. Liian riskialttiit puvut voivat viedä tanssijan siveyspoliisin juttusille.

Uusia asuja on hankittava aina välillä. Tanssijan yksilöllisten tarpeiden lisäksi on tiettyjä juhlia, jolloin tanssijan odotetaan kaivavan laukustaan taas kerran upouuden, aivan korkkaamattoman puvun. Itseasiassa tanssijan pukija se puvun ottaa laukusta ulos. Uutena vuotena on tanssijan pukeuduttava uuteen pukuun, mielummin kahteen. Ennen sesongin alkua touko-kesäkuussa tanssijat täydentävät varastojaan kesän koitosta varten. Muutama uusi puku on hyvä olla, sillä heinä- ja elokuussa ei työn teolta ole aikaa ajatella tuollaisia. Islamilaisen kalenterin mukaiseen ’id juhlaan paikalliset ostavat uudet vaatteet. Pikku ’idiä juhlitaan ramadanin päätymisen jälkeen. Ramadan on perinteinen tanssijoiden lomakuukausi. Tänä aikana suunnitellaan ja harjoitellaan uutta ohjelmistoa ja ’idinä koko show onkin pantu suurimmaksi osaksi uusiksi puvustusta myöten. Tänä vuonna pikku ’id on lokakuun alussa. Suurena ’idinä reilun kuukauden päästä edellisestä on hyvä taas olla joku uusi puku varastossa, vaikkei se aivan välttämätöntä olekaan. Jouluna voi pukeutua teemaan sopivasti punaiseen, mieluummin uuteen pukuun, vaikka vanhakin menettelee. Tämä sama puku käy myöhemmin sitten myös ystävänpäivänä. Kaiken kaikkiaan pukuja kuluu paljon. Keskimäärin 12 uutta pukua vuodessa on ehdoton minimi, kun eri tanssityyleihin tarvitsee eri asut.