Terveisiä Kairosta osa II
Julkaistu Ishtar 2/2006

Tanssijana Kairossa

Tiedän, että te kaikki innokkaasti haluatte tietää, millaista tanssiminen täällä Kairossa oikein on. Yhdellä sanalla sanottuna: erilaista! Kaikki on erilaista, niin esiintyminen, tanssiminen kuin yleisökin. Osa eroista on hyvinkin abstrakteja ja vaikeita selittää, enemmänkin tuntemuksia kuin käsinkosketeltavia asioita. Kokonaisuutena tanssiesitys koostuu useista eri tasoista, jotka limittyvät toisiinsa ja joita on hyvin hankala eritellä.

Kaikkein näkyvimpänä ja helpoimpana komponenttina on tietysti tanssija itse. Hänen persoonansa, liikekielensä ja tanssitaitonsa luovat oman ainutlaatuisen kehyksensä musiikin tulkinnalle. Tämä tietenkään ei ole mitään uutta ja pätee myös muualla maailmassa.

Ensimmäinen suuri ero suomalaiseen ja moniin muihinkin maihin verrattuna on tietysti bändi. Omien muusikoiden kanssa tanssiminen on aivan ihanaa. Tuo valtavasti energiaa, kun lavalla on tanssijan lisäksi muita taiteilijoita. Vaikka tanssija on Tähti ja muusikoiden tehtävänä on tukea tanssijaa, niin yhdessä tekeminen ja luominen on hyvin inspiroivaa! Kun saa tehdä töitä samojen ihmisten kanssa viikkoja ja kuukausia, sitä oppii toistensa tapoja ja pystyy ennakoimaan tulevia kuvioita – sekä orkesteri tanssijan että päin vastoin.

Varsinkin tablansoittajan ja tanssijan välinen yhteys on elintärkeä. Minä olen tehnyt toitä nyt kolmen eri tablansoittajan kanssa. Kaikki he ovat vähän erilaisia. He poimivat vähän eri asioita minun tanssistani ja samalla antavat minulle useita eri tapoja kuunnella samaa musiikkia. Joskus saan etukäteen mieleeni jonkun uuden yhdistelmän ja rumpali soittaa kuin soittaakin täsmälleen samalla hetkellä juuri oikeat tahdit. Sellaiset hetket ovat aivan mielettömän upeita. Telepatia toimii, vaikkei ole edes yhteistä kieltä – minun arabiani on edelleen hyvin vajavaista.

Tämän kaiken pystyy jotenkin ymmärtämään ilman eritystä kokemusta, mutta suurin ja yllättävin ero on yleisö. Tätä eroa on hyvin vaikea selittää. Yleisössä on niin paljon eri vivahteita, että niiden ymmärtäminen vaatii asiaan paneutumista. Karkeasti eroteltuna on olemassa kolmenlaista yleisöä: arabeja – sekä paikallisia että turisteja –, muita turisteja ja tanssijoita. On turistien lounasristeilyjä, joilla ruoka ja Niilin rannat ovat huomattavasti mielenkiintoisempia kuin minä tai minun esittämäni suuri taidepläjäys. Kerran Golden-laivan yläkerta oli aivan tupaten täynnä. Sinne mahtuu karkeasti arvioiden sata henkilöä. Tällä kertaa ei yksikään – ei ainutkaan – turisti vahingossakaan vilkaissut minua koko kymmenen minuutin aikana. Silloin minua nauratti suunnattomasti. Toisaalta osa turisteista on ihan mielettömän innostuneita. Osa haluaa tulla tanssimaan ja kerran yksi vanhempi nainen porhalsi lavalle kilisevä tanssihuivi lanteillaan.

Pääasiassa minun työni ovat kuitenkin iltaisin ja nämä reissut ovat ihan erilaisia. Mitä myöhempään keikka on, sitä enemmän on yleensä paikallista väestöä ja sitä varmemmin tunnelma kohoaa. Minusta on aivan ihana seurata, miten arabiyleisö reagoi ja elää mukana niin musiikissa kuin tanssissakin. Tunnen itseni todella etuoikeutetuksi, kun saan kurkistaa heidän tunnelmiinsa. Minä olen tässä yhtälössä ulkopuolinen, länsimainen, tämä tanssi ja viihdemuoto on osa heidän kulttuuriaan ja elämäänsä. Minusta on hyvin palkitsevaa, kun he pitävät tavastani tulkita heidän musiikkiaan. Moni tulee juttelemaan minulle arabiaksi enkä minä tietenkään ymmärrä yhtään mitään. Onneksi minulla on tulkki yleensä hyvin lähellä. Osa vierasta on hyvinkin 'järkyttyneitä' kun selviää, että olen Suomesta. Ja etten edes ymmärrä kieltä!

Tanssituristit ovat yleisönä jostain edellisten välimaastosta. Osa katsoo hyvin kriittisesti tekniikkaa ja osa elää mukana aivan kuin arabit. Heillä on keskimäärin enemmän tietoa kuin keskivertoturisteilla, mutta kulttuuritausta aivan erilainen kuin paikallisella yleisöllä.

Kaikkien edellä mainittujen tekijöiden summana syntyy ainutkertaisia tilanteita. Yhteistyö bändin kanssa ja kontakti yleisöön luovat aivan mielettömät puitteet improvisaatiolle. Improvisaatio onkin aivan (ehdotonta ja) elintärkeää. Voin nykyään hyvin ymmärtää, miten paikalliset tanssijat eivät pysty tekemään koreografioita tai muuttavat niitä kerta toisensa jälkeen kaikkien länsimaisten oppilaiden harmiksi. Musiikissa eläminen ja sen tulkitseminen vain yksinkertaisesti muuttuvat eri kertoina ja eri tilanteissa.